SKLL:n lehdistötiedote 12.12.2017: Kylmäainetilanne kuumentaa markkinoita
Kylmälaitteissa tarvittavien kylmäaineiden markkinatilanne on muuttunut kuluvan vuoden jälkipuoliskolla suorastaan dramaattisesti: joidenkin kylmäaineiden hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet keväästä lähtien. Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry muistuttaa, että syynä ei ole kotimaisten toimijoiden halu korottaa hintoja, vaan EU:n sääntely. Tilanne on sama kaikissa EU-maissa.
Joidenkin kylmäaineiden hinnat ovat loppuvuoden aikana nousseet nopeasti, mikä on aiheuttanut hämmennystä niin kylmäalan urakoitsijoiden kuin loppukäyttäjien, kuten kaupan alan toimijoiden, keskuudessa. Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry muistuttaa, että hinnannousun takana eivät ole kotimaiset maahantuojat ja kylmäaineita myyvät yritykset. ”Syynä hintojen nousuun on EU-säädösten vaikutus koko EU:n markkinoille, ja hinnat ovat nousseet samalla tavalla kaikissa EU-maissa”, painottaa Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry:n toimitusjohtaja Mika Kapanen.
Hinnannousun taustalla on EU:n F-kaasuasetus, jonka seurauksena kylmäaineiden myynnille on asetettu kiintiöihin perustuvia määrällisiä rajoituksia koko EU:ssa. Kylmäaineiden valmistajien ja maahantuojien kiintiöt perustuvat kylmäaineiden ilmastonlämmitysvaikutukseen eli niin sanottuun GWP-arvoon (global warming potential). Näiden kiintiöiden seurauksena korkean GWP-arvon kylmäaineiden saatavuus markkinoilla on heikentynyt ja hinnat ovat nousseet. Loppuvuoden hintojen nousu on yllättänyt nopeudellaan alan kaikki toimijat.
Hinnannoususta huolimatta Mika Kapanen rauhoittelee tilannetta: ”Nyt on aika alkaa toimia ripeästi ja suunnitelmallisesti, mutta hätäilyyn ei ole syytä. Korvaavia alhaisemman GWP-arvon kylmäaineita on jo saatavilla.”
EU:n F-kaasuasetus asettaa rajoituksia yli 2 500 GWP-arvon kylmäaineiden käytölle huollossa ja kunnossapidossa 1.1.2020 alkaen. Lisäksi asetus rajoittaa tietyissä sovelluksissa käytettävien kylmäaineiden GWP-arvoja. Huhuista huolimatta alle 2 500 GWP-arvon kylmäaineiden käyttö on kielletty vain kotitalousjääkaapeissa ja pakastimissa. Muissa laitteissa niitä saa siis edelleen käyttää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ilmastointilaitteissa yleisesti käytettyä kylmäainetta R410A saa edelleenkin käyttää ilman rajoitteita.
Liiton arvion mukaan Suomessa on ainakin 2 600 myymälää, joissa käytetään R404-kylmäainetta. Sen GWP-arvo on korkea ja hinta noussut nopeasti. EU:n F-kaasuasetuksen mukaan näitäkin myymälöitä voi huoltaa kierrätetyillä ja regeneroiduilla kylmäaineilla aina vuoden 2029 loppuun asti. ”Syytä paniikkiin ei ole. Laitokset voivat olla toiminnassa niiden käyttöiän loppuun asti, korvaavia kylmäaineita niihin varmasti löytyy”, Kapanen rauhoittelee.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mika Kapanen
Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry
p. 0400 486 855, mika.kapanen@skll.fi